Info

Opiskele keskellä Lahtea. Vapaan akatemian lukuvuoden mittaiset koulutukset taiteen, tieteen ja teatterin parissa sopivat paitsi jatko-opintoihin aikovalle myös ammatillisen osaamisen täydentäjälle ja tavoitteellisesti työskentelevälle harrastajalle. Vapaa akatemia on nuorten ja aikuisten koulu. Visuaalisten taiteiden koulutuskokonaisuuteen kuuluvat: kuvataide, kuvitus ja graafinen suunnittelu, valokuvaus ja video sekä taide II.

Akatemiassa voi aloittaa mm. korkea-asteen opinnot. Lukuvuonna 2020-21 yhteistyötä tehdään Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Turun yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutuksiimme integroidut avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opinnot ovat näiden oppilaitosten opetussuunnitelmien mukaisia, joten voit hyväksyttää ne osaksi tulevia tutkinto-opintojasi.

Opiskelu Vapaassa akatemiassa oikeuttaa opintotukeen muttei vähennä tukikuukausia tutkintotavoitteisesta opiskelusta.

”Olen saavuttanut paljon sellaista tietoa, jota en olisi muualta saanut. Olen oppinut asioita, joita en olisi muualla oppinut. Ja ennen kaikkea olen saanut enemmän tukea ja apua kuin olen edes osannut toivoa.”

Toimintamme kivijalan muodostavat arvot: sivistys, osallisuus, elämänlaatu ja rohkeus.

Opiston vanhin tunnuslause on Elämän totuutta etsi. Sen merkitystä opiskelijat pohtivat joka syksy lukuvuoden alun arvotyöpajoissa. Opistolle Elämän totuutta etsi on palvelulupaus: emme tarjoa opiskelijalle valmiita totuuksia, vaan kannustamme häntä etsimään omaansa ja tarjoamme siihen kulttuurisesti moninaisen yhteisön tuen.

Rakastuin täällä elämääni “on poiminta opiskelijapalautteesta. Samansisältöinen palaute toistuu vuosittain hieman eri tavoin sanoitettuna. Kehotus rakastua omaan elämäänsä nostaa esiin tasa-arvon, arvostuksen ja hyväksytyksi tulemisen kokemisen, josta jokainen opiskelija pääsee omana itsenään opistossa osalliseksi. Opistovuosi auttaa opiskelijaa löytämään omat vahvuutensa ja kehittämään itseään kokonaisvaltaisesti.

Lauseessa Pala halusta oppia korostuvat keskeiset arvomme. Opistossa jokainen voi kehittää oppimistaitojaan, oppia eri tavoin ja innostua uuden omaksumisesta. Haluamme avata opiskelijalle maailmaan näkymiä, jotka motivoivat häntä jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja sivistämiseen.

Vapaan akatemian ja Opiston toimitilat sijaitsevat Lahden keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lahden Matkakeskuksesta, joka on sekä kauko- että lähiliikenteen solmukohta ja HSL:n Z-lähijunan päätepysäkki, matka opiston toimipisteisiin taittuu kävellen 15–25 minuutissa. Kaikki kaupunkikeskustan palvelut sijaitsevat kävelyetäisyydellä.

Opiskele keskellä Lahtea.